Mun jutut

Everything here is mine if i dont say otherwise Please leave a comment in english, svenska , deutsch tai ihan vaan suomeksi ;D

lauantai 31. heinäkuuta 2010

neulottua


Kokeiluversioita langanpätkistä. työlle sininen nukke ja nuorimmalle pojalle heppa. hepalle on myös suitset ja satula, jotka oli kuvaus hetkellä karkuteillä. ohjeet löytyy suuresta käsityö lehdestä 11-12 2009.

taftimekko


Samaisella kaavalla kuin "marimekko" hieman muunneltuna. Olkapäillä on röyhelöt vähän vanhan ajan essumekkoja muunnellen.

"marimekko"


Marimekon kankaasta neidille tehty juhlamekko, jossa satiininauha vyötäröllä. myöhemmin tein siihen myös tyllialushameen ja kaavat ovat tietenkin omat. Nyttemmin ei enää ole niin tärkeää mistä kaavat on kunhan malli on hyvä :D Alla on pitkähihainen kun oli hieman viileää.

perjantai 30. heinäkuuta 2010

lego indiana jones


tässäpä vanhimman pojan taidonnäytteitä legoista rakennettuna. poika sai joulupukilta indiana jones pelin niin kaikki pelin tapahtumat pitää tietysti rakentaa myös palikoista.

vanhoja synttäri kakkuja



alempi meillä piti olla vielä pari vuotta sitten vanhimmalla pojalla. tämä ja puskutrakstori oli sen vuoden hittituote.
nuorimmainen tykkää sit ylempänä olevasta. toi "dinosaurus" oli semmonen huonoista aineista hirveellä vauhdilla väsätty mut poika oli tyytyväinen ja se riitti.. :D

neidin naamiaiset


Neidillä oli naamiaiset eräänä vuonna. Meillä kun tuo prinsessakausi loppui ennen kuin alkoi niin neidistä kuoriutui tiikeri...

porkkanat


Tällaisia porkkanoita kasvaa meillä. Oli hauska sattuma, että omat lapset on 2poikaa ja tyttö. No siinähän ne minun pipanat on nyt porkkanoina...

Karjalaisesta luettua

Tänä aamuna sanomalehti Karjalaista lukiessani sain ahaa-elämyksen että katsos vaan löysin itseni kaltaisen raivari herkän sielun. Satuin lukemaan Liina-Maija Paavilaisen kirjoittamaa kolumnia Raivarit, kilarit, herneet nenään - rehellisen riidan ylistys ja huomasin että herran isä tyttöhän puhuu kuin minun suulla.
Liina-Maija kirjoitti että
"Minulle ihmissuhteen perusedellytys on kyky riidellä ja sopia. En kestä tunnepatoutumia, enkä usko, että se on ihmiselle hyväksi. Ulos vaan tunne kuin tunne."

Kylläpä elämä helpottuisi jos kaikki tämän ymmärtäisivät. Minä kuulun myös tähän ihmisryhmään, jonka on pakko päästää kaikki pihalle ja siitähän ei koskaan seuraa mitään hirveän hyvää (mitä nyt monen vuoden päästä saa hyvät naurut niille tilanteille joita sitten syntyy).
Kuten esimerkiksi Liina-Maija kirjoittaa
"Ikimuistoisimmassa riidassa joka muuten koski ylioppilasjuhlien kiitoskortteja, äitini kaatoi päähäni kannullisen vettä ja minä vastasin kaatamalla hänen päähänsä litran maitoa"
Meillä tämä toteutui näin
-äidin kanssa tuli riitaa siitä kuinka pitkäksi minun otsatukkani pitäisi leikata. Minulla oli siihen aikaan pitälle selkään ulottuvat hiukset ja äiti leikkasi vain otsatukan. Äiti oli sitä mieltä että mahdollisimman lyhyeksi, kun minä olisin halunnut muodikkaasti silmillä roikkuvat. No riitahan siitä tuli ja muutaman sanomisen jälkeen juostiin pitkin pihaa peräkkäin minä edellä ja äiti perässä henkari kädessä heiluen.-
Olisin linkittänyt kirjoituksen mutta en löytänyt sitä nettikarjalaisesta, harmi.

Tohtori Sykerö sinkkolassa

Kiitos, Kiitos ja vielä kerran kiitos... päästiin viimein lasten kanssa katsomaan Tohtori Sykeröä. Täytyy kyllä sanoa että eipä olisi voinut löytyä sopivampaa miestä esittämään tohtoria. Aivan ihana esitys jopa meidän kolme vuotias jaksoi katsoa muutamaa viurahdusta lukuunottamatta. Ja Matilda-robotti oli niin suloinen ja ilmeikäs. Nin että kiitos, kiitos ja kiitos..

keskiviikko 28. heinäkuuta 2010

osaan minäkin jotain leipoa :D


Tälläisen väkersimme lasten kanssa viime jouluna ja ihan vahingossa löysin tytön siitä ottaman kuvan. kerranki siitä oli hyötyä että tyttö kuvaa kaiken mahdottoman ja mahdollisen.


Tällainen mummeli tuli joskus tehtyä siskolikalle synttäri lahjaksi.
Pää ja vartalo on pahkoista ja "helmet" pihlajan marjoista. Olivat lapset tehneet eskarissa joten pakkohan se oli itsekin kokeilla... Mummelin vieressä on vanhasta lampusta otettu lasi jonne just mahtui lyhtykynttilä sisälle.

Hei vaan

No nyt päästään asiassa eteenpäin. Kyllä se vanhakin koira oppii uusia temppuja kun tarpeeksi käyttää remmiä.... :D
Eli nyt kun tämäkin on aloitettu niin yritän päivittää ja lisätä kuvia kun opin.
Täältä tulee löytymään niin liikuntaan liittyviä juttuja ja käsityö juttuja, Ehkä hieman musiikkia ja kirjoja. Kaikkea maan ja taivaan väliltä ai niin ja onnittelu värssyjä, minulla kun on tapana niitä kirjoitella.

Kiitokset Sirpalle tuonne muutaman kilometrin päähän En olis uskaltanu tätä tehdä ilman sinun sivujen lukemista....

oppia ikä kaikki

Kamalaa näinkö minäkin pääsen uudelle aikakaudelle ja lisään itseni nettiin (kiitos jenni vartiainen). Tämä voi vielä kestää mutta eiköhän tämä tästä aukene tyhmemmällekin (minulle) ja vielä jonakin päivänä tämä sähellys naurattaa, niin toivon.