Mun jutut

Everything here is mine if i dont say otherwise Please leave a comment in english, svenska , deutsch tai ihan vaan suomeksi ;D

keskiviikko 4. elokuuta 2010

Epilaatori tuo naisen paras ystävä


Jo ensimmäisestä surahduksesta iskee pienoinen kipuaalto jostain muistin perukoilta, mitäpä sitä ei karvattomana olosta kärsisi. Minä, pohjoismaisen vaalea vaikka olenkin, olen saanut riesakseni mustia paksuja jalkakarvoja. Olemuksensa puolesta ne kuuluisivat noin 50cm ylemmäs mutta jostain tuntemattomasta syystä ne ovat pitäneet majaa minun kintuissani, siitä lähtien kun odotin ensimmäistä lastani.
Epilaattoria käyttäessä huomaan että rautainen kipukynnykseni on kadonnut jonnekin. Minä, joka joskus sain huomiota sillä että työnsin nuppineulan käteeni (irvistelemättä) kiljun ensimmäisten karvojen myötä kuin pikkuvauva.

Olen kokeillut kaikkea, olen vahannut niin kylmäliuskoilla kuin lämpimälläkin. Olen ajanut terälllä ja antanut niiden vain kasvaa. Vahaa käyttäessä sitä löytyy seuraavana päivänä suurinpiirtein korvistakin, vaikka kuinka pesisi hyvin. Kylmäliuska kokeilusta on jäljet vieläkin roskakorissa, se pirulainen kun jumi siihen muovin pintaan niin tiukasti että pitäisi varmaan käyttää bensaa ja tulitikkuja sen poistamiseen. Ajamattomuus ei käy minun turhamaiselle sielulleni. Terällä ajaessa taas, se terä pitäisi kulkea kassissa että saisi aina tarpeen tullen höylätä sängen pois. Se kun kasvaa noin tunnissa takaisin, vaikka tutkijat vakuuttelisivat ihmisen karvankasvun olevan kuukaudessa puolen millin luokkaa, eivät ilmeisesti ole tutkineet naisten säärikarvoja.

Aaah, kyllä tämä naisena olo on ihanaa, siinä suristellessa 8vuotias poika käy vieressä katsomassa ja joka kerta ohi kulkiessa kysyy:
"koskeeko tuo?"
Mitäpä siihen vastaamaan, ei kultaseni äitistä on hauska kiljua huvikseen. Voin vain kuvitella millaisia juttuja opettaja kuulee kun koulut alkaa ja tämä epilaattori episodi on niistä lievimmästä päästä.
Nyt sileät sääreni ovat valmiit ottamaan vastaan kritiikkiä ja ihailua, jälkimmäistä en muista koskaan kuulleeni mutta jospa tällä kertaa joku huomaa kauniit, pienen pieniä reikiä täynnä olevat, keskimääräistä lyhemmät sääreni.
Eipä silti muutaman viikon päästä teen sen taas uudestaan ja ihan vain sen takia että en tarvitse katsoa karvoja "väärässä" paikassa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti